Koleran lyhyt historiikki 1985-2010

levy1 Kolera perustettiin Oulussa 1985, ja heti samana vuonna äänitettiin demo oululaisella SM-studiolla. Manageri-tuottaja Antti Porkka innostui bändistä ja ehdotti singlen tekemistä. Hän esitteli Koleran Atte Blomille, joka vakuuttui taudin tarttuvuudesta. Ensimmäinen single, "Beibi älä lyö / Kaasu pohjaan" julkaistiin ANAn ja Megamanian yhteisjulkaisuna tammikuussa 1987. Sinkku soi mukavasti radiossa ja ensimmäinen pitkäsoitto, "Liekki lepattaa", näki päivänvalon saman vuoden kesällä.

ley2Joulun alla 1989 julkaistiin rap-irrottelu "Suomi on Euroopan kallein maa", ja siitä tuli yllättäen Koleran isoin hitti. Uutta pitkäsoittoa hierottiin hartaasti, ja tammikuussa 1991 ilmestyi Koleran toinen albumi "Maamme Laulu".
levy3Vuosina 1991-1993 Kolera eli aktiivisinta aikaansa ja keikkaili ympäri suomenmaan liki sadan keikan vuosivauhdilla. Vuoden 1992 syksyllä julkaistiin kolmas pitkäsoitto "Suolaista ja Makeaa". Koleran "Anna mulle lovee"- tulkinta Spencer Davis Groupin "Gimme some Lovin" - biisistä voitti suvereenisti Levyraadin kesällä 1992.
levy4Kolera julkaisi vuosina 1987-1996 kolme pitkäsoittoa, 12 singleä, sekä oli mukana lukuisilla eri kokoelmilla. Bändi hiljeni vuosiksi 1997-2001, kunnes tauti selätti taas miehet ja veri veti estradeille.

2010 levytettiin Taudinkuva-kokoelmaa varten uusi biisi, “Päin persettä”.

Tällä hetkellä Koleraa voi nähdä keikoilla alkuperäisessä kokoonpanossaan:
Rike Pietilä: kitara & laulu
Rane Kesti: rummut
Jarmo Mattila: kitara & taustalaulu
Mika Heiskanen: basso

Koleran kokoonpanot vuosien varrella:

Kolera ”Liekki lepattaa” 1987, ja taas alkaen 2001:
Rike Pietilä (kitara, laulu), Rane Kesti (rummut), Jarmo Mattila (kitara), Mika Heiskanen (basso)

Kolera ”Maamme laulu” 1991:
Rike Pietilä (kitara, laulu), Rane Kesti (rummut), Heikki Kukkonen (kitara, taustalaulu 2004) Mika Heiskanen (basso)

Kolera “Suolaista ja makeaa” 1992
Rike Pietilä (kitara, laulu), Rane Kesti (rummut), Heikki Kukkonen (kitara, taustalaulu) Pete Pirnes (basso)

Muut bändin levytys- ja/tai keikkakokoonpanoissa pidempään vaikuttaneet soittajat:

Olli Tuomainen, saksofoni, kitara
Petteri Klintrup, koskettimet
Kari Räty, basso
Watti-Matti Niemi, basso